Pilates lajina

Pilates on monipuolinen liikuntamuoto. Sen avulla voidaan kehittää voimaa, kestävyyttä, liikkuvuutta, kehonhallintaa sekä kehotietoisuutta ja koordinaatiokykyä. Pilates parantaa ryhtiä: kun kehon niveliä ja lihaksia opitaan käyttämään tasapuolisesti, liian aktiiviset lihakset rentoutuvat ja keskivartalon lihakset yhdessä ryhtiä tukevien lihasten kanssa vahvistuvat.

Omassa ohjauksessani keskityn liikesarjoihin, jotka kehittävät kehonhallintaa, parantavat nivelten liikkuvuutta ja lisäävät kehon hyvinvointia.
Hyvän käsityksen pilateksesta saat katsomalla tämän Suomen Pilates Yhdistyksen teettämän videon

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Pilates, ryhti ja vuorovaikutus



                                               Amy Cuddy (kuva ei ole Nordic Business Forumista). 
                                                                                Kuva Ryan Flash / Flickr

Johtava päivälehti kertoi viime viikolla Helsingissä pidetystä Nordic Business Forumista ja siinä yhteydessä tapahtumassa puhuneesta amerikkalaisesta sosiaalipsykologista Amy Cuddysta. Hänen viestinsä kärki yleisölle oli: ”tarkistakaa ryhtinne!”. Pilatesohjaajan katse poimi viestin välittömästi, sillä pilates jos mikä on kultainen tie parempaan ryhtiin. Lähdinpä tutkimaan Amyn sanomaa vähän lisää ja sain selville, että tämä arvostettu Harvardin professori on kehonkielen ekspertti. Hän uskoo, että kehonkieli vaikuttaa merkittävästi siihen, miten me näemme ja arvioimme muita ihmisiä ja sillä on tärkeä merkitys esim. rekrytointitilanteissa.

Yksi kehonkielen isoista asioista on dominanssi. Ojentuneena maksimipituuteemme olemme vakuuttavampia. Valtaapitäville onkin tyypillistä seistä ryhdikkäästi, hartiat avattuina ja rintakehä ojentuneena. Voimattomuuden tunteen hallitessa ihminen vastaavasti painaa hartiansa lysyyn, kohdistaa katseensa lattiaan ja tekee itsestään pienemmän.

Amy Cuddy on vienyt tutkimuksensa niin pitkälle, että hän on selvittänyt, voidaanko kehonkielen ja asentojen muutoksilla vaikuttaa ihmisen hormonitasoihin. Mitattavina olivat dominanssin tunnetta lisäävä testosteroni sekä stressihormonina tunnettu kortisoli. Hän sai selville, että jo kahdessa minuutissa asennon pitäminen vallassa olevalle tyypillisessä ojennuksessa lisäsi aivojen erittämän testosteronin määrää. Ja huonoryhtinen ”luuseriasento” lisäsi samassa ajassa stressin tunnetta kasvattavan kortisolin määrää. Nämä tutkimustulokset vietiin käytäntöön niin, että vertailtiin työpaikkahaastattelussa hyvässä ryhdissä esiintyneiden menestystä niihin, jotka eivät olleet erityisen tietoisia ryhdistään. Työkokemuksesta ja todistuksista riippumatta henkilöt, jotka ottivat haastattelussa dominoivan asennon, pärjäsivät siinä paremmin kuin huonoryhtiset ja voimattomina esiintyvät.

Hyvä ryhti on siis tie menestykseen ja vaikutusvaltaan! Hyvä ryhti kertoo myös kantajansa hyvinvoinnista. Sitä ei saavuteta ilman kunnossa olevia keskivartalon lihaksia, toimivaa rankaa, hyvin avautuvaa rintakehää, hallittua lantion aluetta. Pilateksessa keskitytään juuri näiden kehon ominaisuuksien kehittämiseen. Suosittelen!

P.S. Amy Cuddyn esityksiä voi seurata sivustolta https://ed.ted.com/

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kevättunnelmia



Tämä toinen kevääni pilatesohjaajana kului vauhdikkaasti. Päivätyön ja ohjaustyön lomassa paneuduin PilatesHealth-ohjaajatutkinnon lopputyöhön, jonka teemaksi olin valinnut yliliikkuvuuden (nivelten liikkuvuus yli normaalien liikelaajuuksien). Aiheeseen oli niin paljon luontaista kiinnostusta oman yliliikkuvuuteni takia, että lähdekirjallisuuden tutkimisesta tuli aika mielenkiintoista. Haastattelin myös kahta suomalaista hienoa asiantuntijaa, Hanna Kanervaa ja Tuulia Luomalaa, jotka molemmat ovat sekä pilatesohjaajia että fysioterapeutteja. Heillä on vankkaa näkemystä ja kokemusta yliliikkuvien asiakkaiden ohjaamisessa.

Lopputyötä tehdessäni vakuutuin entistä enemmän siitä, että meidän yliliikkuvien ei todellakaan kannata joogata: se on aikamoista riskinottoa silloin, kun jo ennestään löyhä nivelkudos venyy äärirajoille. Pilateksen taas katsotaan olevan erittäin hyödyllistä niille, jotka kärsivät tästä oireyhtymästä. Liikkeiden painopiste on niiden lihasten voimistamisessa, jotka tukevat niveliä.

Lopputyön ("Pilatesta yliliikkuvana") tekeminen ei kuitenkaan ollut PilatesHealth-ohjaajakoulutuksen viimeisen jakson ainoa anti. Marraskuussa alkaneiden opintojen aikana saimme runsaasti opastusta erilaisten apuvälineiden käyttöön, tutustuimme laitepilatekseen, perehdyimme raskaana olevien ja muidenkin erityisasiakkaiden ohjaamiseen.

Koska raskaana olevien ohjaaminen tuntui sekä mielenkiintoiselta että vaativalta, päätin heti huhtikuun alussa käynnistää heille tarkoitetun pilatesryhmän Lauttasaaren Kuntokasinolle (lauantain perustuntini jatkeeksi). Näin saadut opit pääsisivät heti käytäntöön ja ehkä syvenisivätkin. Tämä pitikin paikkansa. Kahden asiakkaan (en juuri ehtinyt panostaa ryhmän markkinointiin) pienryhmässä sain suoraa palautetta ohjattaviltani ja tuntiohjelmia laatiessani löysin tästäkin aiheesta monenlaista, osin ristiriitaistakin tietoa. Raskaana olevien ohjausta haluan ehdottomasti jatkaa edelleen.

Kevään aikana ohjasin Lauttasaaren Kuntokasinon lauantaiden lisäksi torstai-iltaisin Tapiolan palvelukeskuksen liikuntasalissa (ihana, valoisa sali) sekä KuntoSarilla Kauklahden Elä ja asu -seniorikeskuksessa joka toinen sunnuntai. Tunnen kiitollisuutta kaikkia ohjattaviani kohtaan. Jokainen tunti on ollut yksi uusi matka ihmiskehon tuntemiseen. On ihanaa nähdä, miten ryhmä, joka ensimmäisten tuntien aikana värisee vielä jonkinlaista levottomuutta, muuttuu muutamien tuntien jälkeen keskittyneeksi joukoksi pilatekseen uppoutuneita treenaajia. Kun näin tapahtuu, tietää ohjaajana saaneensa aikaan jotakin.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Kakkupaloja kuluneelta vuodelta


Pieni ja tehokas superpallo, jonka käyttöä kehonhuollossa esitteli Hanna Kanerva.


PilatesHealth-ohjaajakoulutuksen käynnistyessä keväällä 2016 varoitteli  opettajamme Heikki heti alkuun, että "pilates tulee olemaan iso kakku". Olin silloin harrastanut lajia tosissani jo usean vuoden ajan ja kuvittelin tietäväni aika hyvin, mitä pilates on. Kakku ei voisi olla suurensuuri.

Miten oikeassa Heikki olikaan. Lajituntemuksen lisääntyessä pilateksesta on avautunut kerroksia, joita en osannut ajatella olevan olemassakaan. Entistä enemmän koen olevani mukana seikkailussa, jonka nimi on pilates. Seikkailuun kuuluu niin oman kuin ohjattavieni kehon tuntemisen kasvu, liikkeen voiman ja vaikutuksen ymmärtäminen, jatkuvan oppimisen ja oman osaamisen laajentamisen tärkeys. Ja paljon sellaista, jota en välttämättä osaa edes pukea sanoiksi, mutta josta alitajuisesti teen havaintoja seikkailun aikana.

Kuluneena vuonna haukattuja kakkupaloja oli ainakin faskia – tuo salaperäinen hermoja, verisuonia sekä sisäelimiä ympäröivä ja informaatiota välittävä sidekudos, jonka vaikutuksia ei vieläkään tarkkaan tunneta. Kiitos faskiavalistuksesta Tuulia Luomalalle ja Hanna Kanervalle

Helpompia (mutta mehevämpiä) kakkupaloja oli erilaisiin välineisiin perehtyminen: pallolle, kuminauhalle ja Joseph Pilateksen kehittämälle vanteelle (magic circle) suunniteltuja liikesarjoja sain PilatesHealth-ohjaajien jatkokoulutuksesta jaettavaksi kymmenittäin lisää huippuopettajieni Heikki Lempiäisen ja Minna Määtän ansiosta.

Seikkailu jatkuu. Keväällä koulutusohjelmaan kuuluu ainakin raskaana olevien ohjaaminen – osio, jota todella odotan!